Olen monasti kuullut puhuttavan, että lapset luonnostaan välttelevät mm
ruoka-aineita, joille he ovat allergisia. Lapsi aistii mikä ei ole hyväksi
hänen keholleen. Jos lapsi on allerginen vaikkapa tomaatille, tämä
huomioidaan jo nykyään niin kotona, päiväkoulussa kuin koulussakin.
Tomaatille allergiselle lapselle ei syötetä tomaattia.
Puhelinkammo
Tein emävirheen kun luovuin taloudellisista syistä lankaliittymästä.
Tajusin tilanteen vasta kun olin ollut muutaman kuukauden pelkän
kännykän varassa.
Harmikseni varmistuin siitä, että olen yliherkkä kännyköille. Opin
vihaamaan kännykkääni ja sitä kun joku soitti siihen pidemmän puhelun.
Lyhyet puhelut vielä kestin ja tekstiviestitkin ovat ihan ok.
Nyt olen vihdoin saanut hankittua puhelimeeni hands-free-
kuulokkeen,
joka on helpottanut huomattavasti kännykän käyttöä.
Tosin edelleenkin välttelen kännykkääni, ehkä vanhasta tottumuksesta.
Unohdan usein sen kotiin tai ladata sen akun.
Alkuvuosina, kun hankin
kännykän, pidin usein sen kiinni, sillä silloin minut
tavoitti vielä lankapuhelimella.
Tuttavani varmaan ajattelevat "Kirsi nyt vain ei tykkää puhua puhelimessa"
ja ovat siinä kyllä aivan oikeassa. Syytä en ole oikeastaan koskaan heille
selittänyt. Oli helpompi olla selittämättä, kun itsekään en oikein tiennyt
täysin mistä oli kyse.
On vaikea kuvailla ihmisille, mitä tapahtuu, kun joudun olemaan pitkän aikaa
kännykkä korvalla. Muutama minuutti ei vielä tunnu missään, mutta sitten
salakavalasti, huomaamatta, se tapahtuu. Posken ja korvan iho alkavat kuumeta,
punoittaa ja pistellä. Tuntuu vähän samalta kuin jos iho palaa auringossa. Lisäksi
ajatukset alkavat harhailla ja takellella. Lopulta en jaksa keskittyä yhtään
mihinkään. Tekisi vain mieli katkaista puhelu, mutta kun olen kohtelias, niin
yritän hienovaraisesti vihjata toiselle, että nyt pitäisi lopetella. Harva vain
malttaa lopettaa. Joskus edes suora puhe ei auta.
Sähköyliherkkyys
Ruotsissa on jo virallisesti hyväksytty oireyhtymä, jonka nimeksi on annettu
sähköyliherkkyys. Suomessa tätä yliherkkyyttä ei ole vielä virallisesti huomioitu.
Erja Tamminen on kirjoittanut aiheesta kirjan, jonka nimi on "Sähköä Ilmassa".
Luettuani tämän kirjan monet elämässäni kokemani asiat alkoivat saada järkeviä.
selityksiä ja omat epäilyni saivat yhtäkkiä vahvistuksen.
Uskon, että sähköyliherkkyys on ruoka-aine ym. allergioihin verrattava asia.
Sähköyliherkkyys on yksilöllistä. Oireita ovat mm. iho-oireet, polttelu, pistely,
kuumotus, pahoinvointi, huimaus, koordinaatiovaikeudet, keskittymishäiriöt,
valoherkkyys, ääniherkkyys, kemikaaliherkkyys sekä häiriöt hormonitoiminnoissa.
Paljon siis oireita, jotka voivat aiheutua myös muista sairauksista.
Yhteinen nimittäjä löytyy kuitenkin siitä, että henkilöt joilla on näitä oireita,
aistivat sähköiset ja magneettiset muutokset helposti. Oireyhtymä lähtee liikkeelle
usein näyttöpäätetyössä tai sellaisissa olosuhteissa, jossa henkilö altistuu
toistuvasti päivästä toiseen sähkö- tai magneettikentälle.
Kuvaputkia, Loisteputkia, Sähkövempaimia
Olen sitä sukupolvea, joka on kasvanut yhdessä erilaisten sähkölaitteiden kanssa.
Synnyin 60-luvulla, jolloin Suomessakin aloitettiin TV-lähetykset. Jo pienenä
vietin hyvin paljon aikaa sekä radion, että TV:n äärellä. TV:n vaaroista on kyllä
puhuttu jonkin verran, mutta useimmiten keskustelua on käyty lähinnä ohjelmien
sisällöstä ja niiden vaikutuksesta...enimmäkseen lapsiin. Sisällön vaikutuksesta
aikuisiin ei ole juurikaan puhuttu saati sitten TV:n muista vaikutuksista.
TV synnyttää voimakkaita sähkö- ja magneettikenttiä. Nuo kentät ovat sekä
TV:n edessä, että takana. Jopa seinänaapurinkin TV:n magneettikentät tulevat
seinärakenteiden läpi. Lisäksi kuvaruutu tykittää suoraan valoa silmiin.
Muistan kun pienenä tyttönä sairastin angiinaa tai muita sairauksia, joissa kohosi
kova kuume. Näin toistuvasti kuumeisena painajaista, jossa makasin pää TV-ruudun
päällä ja tämä TV näytti mustavalkoista ärsyttävää kuvaa, jollainen laitteissa oli
silloin kun mitään lähetystä ei ollut menossa. Kuvaa nimitettiin lumisateeksi.
Minusta se oli sähköisin ja samalla ärsyttävin kuva mitä koskaan olen tuntenut.
70-luvulla kouluissa oli lähes järjestäen kaksi asiaa. Toinen olivat loisteputkilamput
ja toinen piirtoheitin. Vihasin molempia, sillä ne ärsyttivät silmiäni. Näköni heikkeni
muutamassa vuodessa ja jouduin hankkimaan silmälasit. Sitten alkoivat toistuvat
migreenit, joita kutsutaan klassiseksi migreeniksi. Ne kestivät noin puoli tuntia
kerrallaan ja niihin liittyivät pahoinvointi, silmän näkökentässä kasvava värikäs
sahalaitakuvio sekä keskittymiskyvyn katoaminen. Kohtausten aikana
ulkomaailma jäi taka-alalle ja oma pahoinvointi vei voiton. Jollain oudolla
tavalla nuo tilanteet tuntuivat samalta kuin angiinat ja TV-painajaiset. Ne tuntuivat
kuin kuvallisilta sähköhäiriöiltä.
Myöhemmin opin hallitsemaan migreeniä vähentämällä rasvaa ruuistani ja pitämällä
huolta siitä, että sain tarpeeksi happea. Tietysti välttelin myös silmien liiallista
rasittamista. Loisteputkivalaisimien ja piirtoheittimien lisäksi sen ajan kouluissa
oli usein myös koneellinen ilmastointi, joka toimi huonosti.
Näkökykyni on tasaisesti heikentynyt iän myötä ja nyt näen oikeastaan ilman
silmälaseja vain erilaisia väriläiskiä huterin ääriviivoin.
Olin pitkään töissä päiväkodissa päiväkotiapulaisena, jolloin tavallaan silmäni saivat
levätä töissä. Sanon tavallaan, sillä myös siellä valaisimina olivat
loisteputkivalaisimet. Päiväkotityö toi mukanaan uuden aluevaltauksen minun
oireiluihini. Siivoukseen käytettävät kemialliset aineet alkoivat ärsyttää ja ihoni
alkoi kuivua. Erityisesti talviaikaan sain ihottumaa. Päiväkotien melutaso on korkea,
joten kaikki meteli alkoi käydä myös ylivoimiseksi minulle. Työpäivän jälkeen
väsyneenä kaipasin suunnattomasti hiljaisuutta, mitä valitettavasti kotoamme ei
löytynyt. Reagoin edelleen helposti kaikenlaisiin ääniärsykkeisiin.
Opiskeltuani vuoden verran viestintää, tutustuin ääni-maailmaan lähemmin ja opinnot
auttoivat minua ymmärtämään paremmin äänen erilaisia muotoja. Tämä helpotti hieman
elämääni, sillä opin ymmärtämään mitkä äänet toivat mukanaan fyysisen ärsytyksen ja
toisaalta millä äänillä saatoin helliä ja hoivata kuuloani. Yllättäviä ympäristön
meluhaittoja on silti lähes mahdoton ennakoida ja poistaa. Tällä hetkellä asun
taloyhtiössä, jossa tehdään perusremonttia ja jostain syystä siihen kuluu osana aamu
seitsemältä alkava katuporan ääni. Työntekijöillä on luonnollisesti kuulosuojaimet,
minulla ei. Ihmettelenkin, miksi en ole sellaisia jo vuosien varrella hankkinut.
Nyt harkitsen kuitenkin vakavasti ainakin korvatulppien ostamista.
Päiväkodissa melutaso oli siis suuri ja kotonani silloinen mieheni huudatti sekä TV:tä,
että stereoita. Kaipasin suunnattomasti hiljaisuutta ja arvelin, että kirjastovirkailijan
ammatti toisi sellaista tullessaan. Opiskelin alalle oppisopimuksen kautta ja työskentelin
monia vuosia myös tällä alla. Kirjasto on edelleen suhteellisen hiljainen työpaikka,
mutta ei mitenkään perinteisessä mielessä. Myös siellä on oma äänimaailmansa.
Kun opiskelin kirjastotyötä, oli atk vasta kehitteillä ja tulossa kirjastoihin. Jokaisen
koneen myötä kirjaston melutaso kasvoi ja samalla myös sähkön määrä lisääntyi.
Aluksi viihdyin työssäni, mutta lopulta sanoin itseni irti. Sitä ennen olin jo joitain
vuosi kärsinyt selkäkivuista sekä yleisestä väsymyksestä. Viimeisenä työvuotena
keskittymiskykyni alkoi kadota, muisti pätkiä ja migreenikohtauksetkin
palasivat. Itse totesin, että oireeni olivat samanlaisia kuin yleensä loppuun palamisessa
Aloin opiskella regressioterapiaa, jolloin opin miten rentoudutaan. Eri rentoutustekniikat
palauttivat muistini ja terveyteni. Samalla opin myös, että ajatellakseen ihminen
tarvitsee aivot, jotka toimivat. Aivojen toiminnan kannalta on tärkeää se, että verenkierto
on kunnossa ja aivot saavat tarpeeksi happea. Niin happea!! Ruotsissa laboratoriokokeissa
on todettu, että sähköyliherkillä ihmisillä sähkömagneettiset kentät aiheuttavat
veren punasolujen haurastumista, jolloin punasolut menettävät kykynsä kuljettaa happea.
Sähkö on mielestäni kuivaa. Koen sen kuivana energiana. Kun sää vaihtuu, ilman
sähköiset arvot muuttuvat. Aistin helposti säätilan muutokset. Samalla tavalla
aistin huoneiden sisätilan "ilman alat". Toimistot ym. paikat, joissa on paljon
sähkölaitteita, koen yleensä kuivina ja raskaina energiakenttinä. Usein näissä
tiloissa ei ole riittävästi happea. Hapen lisäksi useimmissa toimistoissa on
mielestäni myös aivan liian vähän vettä.
Ilma ja vesi ovat ne, joita kaipaan aina kun huomaan oireilevani sähkölle.
Koti-tietokoneeni on nykyään parvekkeen oven vieressä ja kun ajatukseni alkavat
tökkiä ja päässä jommottaa, on minun aika juoda lasi vettä ja haukata happea.
