Aurinkovuosi on jaettu 13 kuun kalenterissa
kolmeentoista kuukauteen, kuuhun.
Jokaisessa kuussa on 28 päivää (13x28=364).
Päivä numero 365 on Vihreä päivä, juhlapäivä.
Se on uuden vuoden aatto, sillä 13 kuun
kalenterissa vuosi alkaa heinäkuun 26 päivä.
Tänä vuonna vihreänä päivänä on Sinisen Sähköisen
Yön päivä, Kin 3. Sininen Sähköinen Yö houkuttelee
meistä esiin intuitiivisen, aavistuksiin pohjautuvan
toiminnan.
Vihreä päivä on kansainvälinen 13 kuun juhlapäivä,
jota juhlitaan eri puolilla maapalloa.
Vihreä päivä sijoittuu symbolisesti ajan ulkopuolelle.
Sitä ei merkitä 13 kuun kalenteriin.
Kunnioitamme silloin tasapainoa, luontoa ja luovuutta.
Tällä kertaa myös Tzolkinin, 260 päivän aikajakson,
vaihtuminen ajoittuu lähelle 13 Kuun kalenterin
vuodenvaihdetta. Meillä on siis täysi syy
juhlistaa uusia alkuja sekä niitä asioita, joita
olemme onnistuneesti saavuttaneet elämässämme.
Viettäkäämme kaunista ja keveää Vihreätä Päivää.
Unohtakaamme silloin kiireet ja nauttikaamme kesästä!