Ajanlaskussa seurattiin, paljonko
on vielä aikaa johonkin tiettyyn
tapahtumaan. Taakse jäänyttä
elämää ei sen sijaan ollut aina
niin tarpeellista laskea.
Kuu toimi luotettavana ja
tarkoituksenmukaisena ajan
mittarina. Kuukausi alkoi aina
kuun syntymästä, siitä yöstä jolloin
ohut kuun sirppi pilkisti esiin.
Suomen vanhassa ajanlaskussa
mainitaan 13 kuukauden nimeä.
Kuukausien nimissä on säilynyt
meidänkin ajalle asti loppuliite
-kuu, eivätkä Rooman keisarit ole
saaneet näin ollen yhtä paljon
valtaa ajassa, kuin mitä monissa
muissa kielissä. Tosin englannin
kielen yleistyminen Suomessa on
nykyaikana tuonut enemmän sijaa
ajassamme Rooman keisareille.
Viikolla mitattiin kuun neljänneksiä.
Uuden kuun päivä, jolloin kuu oli
kokonaan piilossa, jätettiin
laskematta. Sitä kutsuttiin
joutomaanantaiksi ja se oli paha
päivä. Tuona päivänä vältettiin
kaikkien tärkeiden asioiden
tekemistä.
Myös muut kuun vaiheet;
ensimmäinen puolikuu, täysikuu
ja toinen puolikuu olivat
riskialttiita päiviä. Silloin ei
kannattanut tehdä tärkeitä töitä,
lähteä matkalle tai mennä naimisiin.
Nämä päivät olivat sunnuntain
kohdalla.
Gregoriaanisen kalenterin käyttöön
siirryttiin Ruotsi-Suomessa 1753.
Ennen almanakkaa Suomessa
on käytetty ajan tapahtumien
seuraamisessa mm. riimusauvaa
eli puukeppiin kaiverrettua
kalenteria.
Lisätietoa aiheesta löydät sivustosta:
www.ylakuu.com
Siriuksen, koirantähden,
nousua on pidetty välimeren
seudulla merkkinä kesän
kuumimmasta kaudesta. Vaikka
Pohjolassa Siriuksen nousua ei
ole samassa määrin seurattu,
on elokuu saanut tähän
pohjautuen nimet koirankuu
ja mätäkuu.
